Tämä on blogi. Blogi, aiheesta minäkuva ja seksuaalisuus osana sitä. Aivan ensimmäisenä haluan kiittää ihmistä, joka on saanut minut kannustettua aloittamaan blogin pitäminen. Ihminen joka on omalla esimerkillään auttanut monia muita ja varmasti tulee vielä auttamaan useita, useita muitakin ihmisiä jotka painivat erilaisten ongelmien parissa jotka liittyvät seksuaalisuuteen. Tämä ihminen pitää myös blogia, joka tunnetaan nimellä Seksiaddiktin päiväkirja.
Törmäsin tähän blogiin sattumalta etsiessäni tietoa netistä. Etsiessäni vastauksia omaa mieltäni vaivaaviin kysymyksiin. Löydettyäni tämän ihmisen blogin, en saanut sitä mielestäni. Kävin lukemassa sitä yhä uudelleen ja uudelleen. Tekstit kiehtoivat minua kovasti. Tunsin eräänlaista yhteyttä omien ajatuksieni kanssa tämän ihmisen kirjoituksiin ja teksteihin. Minun on otettava yhteyttä tämän blogin pitäjään, mietin. Uskaltauduin laittamaan viestiä vaikka ajattelinkin jo etukäteen, että näinköhän tässä käy samalla tavoin kuin yleensäkin yrittäessäni löytää vertaistukea ja keskusteluseuraa vaihtamaan ajatuksia. Hän kuitenkin vastasi viestiini. Jo ensimmäisestä viestistä alkaen tiesin, että tässä ihmisessä on jotain erikoista. Hän haluaa oikeasti, vilpittömästi jakaa kokemiaan asioita ja pyrkiä auttamaan muita, myös minua. Siitä se ajatus sitten lähti liikkeelle.
Ensimmäisenä käsittelen kirjoituksessani koko blogini aihetta, juurta, sitä syvintä asiaa miksi tätä alan kirjoittamaan. Vaikka nykyisin elämme huomattavasti kehittyneemmässä, sivistyneemmässä ja hyväksyvämmässä yhteiskunnassa kuin aikaisemmin ei se silti tarkoita, että kaikki olisi helppoa hyväksyä ja käsitellä. Lähden käsittelemään itseäni tässä asiassa. Kuka minä olen? Vuonna -88 syntynyt suomalainen mies. Löytyy muutamia tatuointeja, lyhyet hiukset, partaakin jonkin verran. Pidän autoista, moottoreista ja kaikenlaisesta miehekkäästä. Olen varsin perinteinen, suomalainen mies. Ainakin näin voisi kuvitella.
Ihmisellä on useita erilaisia minäkuvia. Löytyy omanlaisensa käytösmalli oikeastaan joka tilanteeseen. Kauppaan, töihin, uusia ihmisiä varten, sitä omaa kaveriporukkaa varten ja myöskin sitä jokavuotista painajaista, eli katsastusmiestä varten. Käsittelen näitä kaikkia lokeroita, minäkuvia ja rooleja kolmessa kategoriassa. Ihanneminä, realistinen minä ja salainen minä. Kaikilta meiltä löytyy nämä. Eri tilanteissa sovellamme erilaisia malleja näistä minäkuvista. Kaveriporukassa, varsinkin äijien kesken, sovelletaan aika paljon ihanneminää. Ollaan niin alfauroksia kaikki ettei meinata mahtua samalle reviirille, vähän pitää kukkoilla ja näyttää että minä poika se olen kova luu. Uusia ihmisiä varten sitten ehkä ollaan enemmän realistista minää johon sekoitetaan hieman ihanneminää, ei kuitenkaan liikaa ettei näytetä ihan urpolta. Katsastusmiehelle onkin sitten varattu se salaisen minän ja ihanneminän sekoitus. Kyllähän minä tiesin että autossa vikaa on ja osaisin korjatakin mutta ei tuo vaimoke sitten kertonut että auto temppuilee.
Tiedostan, että itsestänikin löytyy sekoitus jos jonkinlaista persoonaa ja minäkuvaa. Tietysti on se ihanneminä joka äijäporukassa osaa rakentaa taloja, korjata autoja sekä korjata kaikki hilavitkuttimet mitkä temppuilevat. Myöhemmin sitten mennään tarkastamaan wikipediasta kuinka paljon potaskaa sitä tulikaan puhuttua. Ihanneminäni viihtyy auton moottoritilassa, moottorisahan kanssa kaatamassa puita, pihalla rakentamassa jotain liiteriä, katosta tai terassia.. Ihanneminäni on kaikkea sitä, mitä en oikeasti ole. Realistinen minäni on suhteellisesti eniten läsnä, silloin kun ei tarvitse olla se suurin alfauros. Tiedostan etten osaa kaikkea eikä minun tarvitsekaan osata kaikkea. Se on ihan ok ja hyväksyttävää. Sitten on se salainen minä josta tässä blogissa on tarkoituskin puhua. Se puoli jota näytetään vain harvoille, jos niillekään. Salainen puoli minusta, sisältää monenlaisia asioita joista osa on sellaisia mitkä juurikin ne harvat tietävät ja sitten on niitä, joita ei kukaan muu tiedä.. Paitsi minä.
Seuraavassa kirjoituksessa avaan enemmän sitä, mitä tämä salainen minä tarkoittaa omalla kohdallani. Rehellisesti sanottuna, yritän nyt ensin ylipäätään saada tämän blogin pystyyn, näyttämään joltakin ja keksiä kuinka tätä ajetaan. Seuraavaan kirjoitukseen.
Törmäsin tähän blogiin sattumalta etsiessäni tietoa netistä. Etsiessäni vastauksia omaa mieltäni vaivaaviin kysymyksiin. Löydettyäni tämän ihmisen blogin, en saanut sitä mielestäni. Kävin lukemassa sitä yhä uudelleen ja uudelleen. Tekstit kiehtoivat minua kovasti. Tunsin eräänlaista yhteyttä omien ajatuksieni kanssa tämän ihmisen kirjoituksiin ja teksteihin. Minun on otettava yhteyttä tämän blogin pitäjään, mietin. Uskaltauduin laittamaan viestiä vaikka ajattelinkin jo etukäteen, että näinköhän tässä käy samalla tavoin kuin yleensäkin yrittäessäni löytää vertaistukea ja keskusteluseuraa vaihtamaan ajatuksia. Hän kuitenkin vastasi viestiini. Jo ensimmäisestä viestistä alkaen tiesin, että tässä ihmisessä on jotain erikoista. Hän haluaa oikeasti, vilpittömästi jakaa kokemiaan asioita ja pyrkiä auttamaan muita, myös minua. Siitä se ajatus sitten lähti liikkeelle.
Ensimmäisenä käsittelen kirjoituksessani koko blogini aihetta, juurta, sitä syvintä asiaa miksi tätä alan kirjoittamaan. Vaikka nykyisin elämme huomattavasti kehittyneemmässä, sivistyneemmässä ja hyväksyvämmässä yhteiskunnassa kuin aikaisemmin ei se silti tarkoita, että kaikki olisi helppoa hyväksyä ja käsitellä. Lähden käsittelemään itseäni tässä asiassa. Kuka minä olen? Vuonna -88 syntynyt suomalainen mies. Löytyy muutamia tatuointeja, lyhyet hiukset, partaakin jonkin verran. Pidän autoista, moottoreista ja kaikenlaisesta miehekkäästä. Olen varsin perinteinen, suomalainen mies. Ainakin näin voisi kuvitella.
Ihmisellä on useita erilaisia minäkuvia. Löytyy omanlaisensa käytösmalli oikeastaan joka tilanteeseen. Kauppaan, töihin, uusia ihmisiä varten, sitä omaa kaveriporukkaa varten ja myöskin sitä jokavuotista painajaista, eli katsastusmiestä varten. Käsittelen näitä kaikkia lokeroita, minäkuvia ja rooleja kolmessa kategoriassa. Ihanneminä, realistinen minä ja salainen minä. Kaikilta meiltä löytyy nämä. Eri tilanteissa sovellamme erilaisia malleja näistä minäkuvista. Kaveriporukassa, varsinkin äijien kesken, sovelletaan aika paljon ihanneminää. Ollaan niin alfauroksia kaikki ettei meinata mahtua samalle reviirille, vähän pitää kukkoilla ja näyttää että minä poika se olen kova luu. Uusia ihmisiä varten sitten ehkä ollaan enemmän realistista minää johon sekoitetaan hieman ihanneminää, ei kuitenkaan liikaa ettei näytetä ihan urpolta. Katsastusmiehelle onkin sitten varattu se salaisen minän ja ihanneminän sekoitus. Kyllähän minä tiesin että autossa vikaa on ja osaisin korjatakin mutta ei tuo vaimoke sitten kertonut että auto temppuilee.
Tiedostan, että itsestänikin löytyy sekoitus jos jonkinlaista persoonaa ja minäkuvaa. Tietysti on se ihanneminä joka äijäporukassa osaa rakentaa taloja, korjata autoja sekä korjata kaikki hilavitkuttimet mitkä temppuilevat. Myöhemmin sitten mennään tarkastamaan wikipediasta kuinka paljon potaskaa sitä tulikaan puhuttua. Ihanneminäni viihtyy auton moottoritilassa, moottorisahan kanssa kaatamassa puita, pihalla rakentamassa jotain liiteriä, katosta tai terassia.. Ihanneminäni on kaikkea sitä, mitä en oikeasti ole. Realistinen minäni on suhteellisesti eniten läsnä, silloin kun ei tarvitse olla se suurin alfauros. Tiedostan etten osaa kaikkea eikä minun tarvitsekaan osata kaikkea. Se on ihan ok ja hyväksyttävää. Sitten on se salainen minä josta tässä blogissa on tarkoituskin puhua. Se puoli jota näytetään vain harvoille, jos niillekään. Salainen puoli minusta, sisältää monenlaisia asioita joista osa on sellaisia mitkä juurikin ne harvat tietävät ja sitten on niitä, joita ei kukaan muu tiedä.. Paitsi minä.
Seuraavassa kirjoituksessa avaan enemmän sitä, mitä tämä salainen minä tarkoittaa omalla kohdallani. Rehellisesti sanottuna, yritän nyt ensin ylipäätään saada tämän blogin pystyyn, näyttämään joltakin ja keksiä kuinka tätä ajetaan. Seuraavaan kirjoitukseen.
Kommentit
Lähetä kommentti