Siirry pääsisältöön

Seksuaalisuus ja suuntautuminen

Yritetäänpä tällä kertaa kirjoittaa järkevämpää tekstiä kuin viimeksi, vaikka pää tahtoo vieläkin hakata ylikierroksilla. Käsitelläänpä hieman seksuaalisuutta ja suuntautumista. Ihmisellä on kaksi erilaista suuntautumista. On seksuaalinen suuntautuminen ja seksuaalinen identiteetti. Nämä voivat olla merkittävästikin erilaisia toisiinsa nähden ja kun tästä asiasta ensimmäisen kerran luin, tunnistin kosolti piirteitä itsestäni. Toki aihepiirinä tämä on aivan käsittämättömän laaja sekä mielipiteitä jakava. Jaan ja kirjoitan silti nyt omien näkemysteni perusteella.

Oma seksuaalinen suuntautumiseni on mielestäni heteron ja biseksuaalin välimaastossa. Tästä varmasti voidaan olla montaa mieltä kirjoitusteni perusteella. Koen silti olevani enemmän kiinnostunut naisista kuin miehistä ja koen myös luontevammaksi romanttisen suhteen naiseen kuin mieheen. Siinä määrin koen myös olevani osaksi biseksuaali, etten kuitenkaan poissulje kokonaan ajatusta suhteesta miehen kanssa. Tiedostan vain, että olisin tämän suhteen erittäin kranttu. Suuntautumiseltani koen miehet pääasiassa kävelevinä panokoneina tai elävinä dildoina. Ehkä parasta suhteessa miehen kanssa olisi se, että tätä elävää dildoa saisi varmasti usein, heh. En myöskään laittaisi vastaan samantyylistä elokuvamakua ja yhteistä harrastusta ja kiinnostusta peleihin. Niinkuin todettua siltikin, koen enemmän vetoa naisiin romanttisessa mielessä. Tämä tekee mielestäni minusta suuntautumiseltani jotakuinkin heteron pienellä bi mausteella.

Mitäkö sitten olen seksuaali-identiteetiltäni? Siinäpä kysymys johon en tiedä vastausta enkä varmaan koskaan saakaan tietää. Kiinnostukseni kohteet ovat kertakaikkiaan niin laajat, etten aina osaa käsitellä niitä. Pidän naisista, pidän miehistä, pidän naisten vaatteista, pidän dildoista jne. Välillä koen itseni oriksi suurilla niityillä. juoksemassa naisten perässä ja antamassa itsestäni alfauroksen kuvan. Näytän, että minä se olen suurin kukko tällä tunkiolla. Toisinaan taas koen itseni siksi naiseksi, joka haluaisi olla sen alfauroksen huomion kohteena. Sanottakoon toki tässä vaiheessa, että minäkuvaltani koen kyllä olevani mies täysimääräisesti. Fantasioin kyllä monesti, että saisin seksissä olla naisen asemassa, kokematta itseäni kuitenkaan naiseksi. Välillä mietin, että olisipa minulla sänky täynnä naisia "palvomassa" minua. Ajoittain taas mietin, että saisinpa olla siinä sängyssä palvomassa naista/naisia ja tekemässä palveluksia heille.

Tykkään ottaa naista kiinni lantiosta ja ryskyttää takaapäin oikein tunteella, Koen silti, että haluaisin myös olla samassa asemassa jossa minun lantiostani pidetään kiinni ja ryskytetään oikein kunnolla. Pidän naisista ja tisseistä.. Pidän myös miehistä ja kaluista. Tykkään että minulta otetaan suihin mutta myös haaveilen, että saisin olla ottamassa suihin. Haaveilen, että vahvat kädet painaisivat minut avuttomana alaspäin ja pakottaisivat palvelemaan kalua. Haaveilen, että joskus saisin olla naiseksi puettuna, alistettuna ja palvelemassa joko miestä tai naista. Haaveilen, että saisin olla pienessä kopissa jossa on useita reikiä eri puolilla ja tasaisesti niistä kaikista ilmestyisi kaluja käsiteltäväksi. Yhtä imiessäni toinen työntyisi yllättäen sisääni takaapäin. Saisin tuntea, kuinka uset kalut pumppaavat spermansa suuhuni, sisääni ja naamalleni.

Moni asia on vaikea erottaa, onko se vain villiä fantasiaa vai oikea halu. Osan haluistani tiedostan kyllä oikeiksi ja tiedän, että haluan ne joskus toteuttaa. Viimeaikoina minun on ollut todella vaikeaa pärjätä arkielämässä halujeni, ajatusteni ja fantasioideni kanssa. Ne ovat ottamassa erävoiton tällä hetkellä arjesta enkä tiedä, mitä voin tehdä niiden torjumiseksi. Haluilleen ei voi sinänsä mitään mutta niitä pitäisi pystyä kontrolloimaan. Tällä hetkellä kontrollin menettäminen alkaa olla lähellä. Masturboin joka päivä ja otan dildoa suuhuni joka päivä. Koen sen tietyllä tavalla jopa häpeälliseksi, koska en pysty hillitsemään näitä haluja. Mielessäni pyörii vain, että mistä saisin munaa itselleni. Haluan tuntea itseni halvaksi ja käytetyksi.

Niinkuin todettua, suuntautumiseltani liikuskelen jossakin heteron ja biseksuaalin välimaastossa. Identiteetiltäni en todellakaan tiedä mitä olen. Varmasti moni muukin on miettinyt omalla kohdallaan, että miellän itseni tällaiseksi mutta haluankin tätä. Miksi? En osaa enkä pysty luokittelemaan tai lokeroimaan itseäni oikein mihinkään. Toisaalta, tarvitseeko minun edes? Yritän käsitellä tätä asiaa niin, että ne ovat minulle samanlaisia tarpeita kuin syöminen, nukkuminen, hengittäminen ja niin edelleen. Ainoa ero tuntuu olevan se, että aikaisemmin luettelemiani pystyn kontrolloimaan tällä hetkellä. Halujani en kohta. Mihin se johtaa? Ehkä johonkin hyvään, ehkä johonkin upeaan ja mieleenpainuvaan tai sitten siihen, että olen entistä syvemmällä epätietoisuudessani. Kuka tietää.

Kommentit