Siirry pääsisältöön

Miehen työ

Kaadoin viikonloppuna seitsemän puuta. Sahasin ne metrin mittaisiksi pölleiksi. Totesin, että painavat edelleen liikaa, joten pitihän ne halkoa kahdesta neljään osaan vielä sen jälkeen kirveellä. Pyysin seuraavalle päivälle apuvoimia jotta ne saatiin metsästä pihalle pinottuna. Rällättiin lava-autolla metsässä ja roudattiin puuta pihalle. Äijät matkustivat lavalla ja huutelivat hävyttömyyksiä. Töiden jälkeen hikisinä avattiin oluet ja laitettiin puusauna tulille. Heitettiin äijien läppää, vittuiltiin toisillemme ja avattiin muutamat oluet vielä lisää päälle. Tunsin itseni niin äijäksi ja porukkaan kuuluvaksi. Talkooporukan lähdettyä oli testosteronitaso vielä melkoisen korkealla ja menin putsailemaan moottorisahan säilytyskuntoon. Mielessä kuitenkin alkoi hiljalleen kutkuttaa ajatus vastikään haetusta paketista. Paketista, jonka sisältö oli aivan päinvastainen juuri tekemiini hommiin. Putsasin sahan ja laitoin metsurin kamppeet kuivumaan pesuhuoneeseen. Otin tilaamani paketin pöydälle ja rupesin avaamaan sitä hitaasti. Tunsin kuinka kaikki testosteroni hävisi kehostani kuin viemäriin kaatamalla. Tunsin itseni jännittyneeksi ja pälyilin ympärilleni, ikään kuin nyt muka joku olisi nähnyt.

Käsiini osui ensimmäisenä muovikääreeseen pakattu vaatekappale. Avaan muovikääreen jonka sisältä esiin tulevat mustat korkeavyötäröiset hipsterit, joissa kulkee ympärillä pitsireunus. Tunnen kuinka hieman punastun ja vaivaannun vaikkei kukaan ole kanssani. Otan loputkin vaatteeni pois ja sovitan hipsterit jalkaani. Ne sopivat täydellisesti ja tuntuvat mukavan sileiltä ja pehmeiltä ihoa vasten. Otan seuraavan muovikääreen laatikosta ja avaan sen. Käsiini osuu tumman vihreä alustoppi pienillä toppauksilla ja pitsikoristeilla. Sovitan ne päälleni. Ne voisivat olla hieman isommatkin mutta mahtuvat silti kohtuullisesti. Olivat kuitenkin isoimmat mitä kaupasta löytyi. Kävelen hetkisen talossa ympäriinsä ja tunnen kuinka olotilani alkaa vaihtua varsin nopeasti aivan erilaiseksi. Tunnen itseni aivan joksikin toiseksi, kuin vielä viisi minuuttia sitten. Jossain määrin naisellisemmaksi mutta pääasiassa kuitenkin feminiinisemmäksi. Otan lasin vettä ja huomaan nojaavani tiskille, työntäen lantiotani taaksepäin voimakkaasti, kuin odottaen että joku painautuisi siihen. Palaan takaisin olohuoneeseen paketin ääreen. Käsiini osuvat sukkahousut, jotka puen jo varsin tottuneesti päälleni. Viimeisenä paketista tulee esille se mitä varsinaisesti lähdinkin tilaamaan ja odotin. Aivan upea, lyhyillä hihoilla varustettu punainen mekko jossa on kietaistava nauha vyönä.

Pukeudun mekkoon ja totean, että tulipa ehkä hieman yliarvioitua koko. Mekko on jopa ehkä hieman liian iso, joskaan se ei toki ole haitallista. Pidän mekon tuntemuksesta päälläni. Ilmavuus, keveys ja näyttävyys samassa paketissa. Tunnen oloni kevyeksi, vapautuneeksi ja kaikinpuolin erilaiseksi. Kävelen ympäriinsä ja pyörähtelen samalla hieman iloiten siitä, kuinka mekko avautuu liikkuessani. Tunnen oloni jopa jossain määrin seksikkääksi. Kävelen eteisen kaapille ja otan viimeistelevän kokonaisuuden asustukseen. Korkokengät. Sujautan ne jalkaani ja nautin niiden aiheuttamasta kopinasta kävellessäni talossa ympäriinsä. Osun peilin kohdalle, josta hetkisen ihastelen vaatteitani. Olotila ja tunne jota koen, kiihottaa minua.

Näen peilistä kuitenkin vaatteideni ja vartaloni lisäksi itseni päätä myöten kokonaan. Olotila vaihtuu hämmennykseksi ja kummastukseksi. Kaikki taas yllättäen realisoituu ja konkretisoituu pään sisällä. Minä joka juuri äsken olin metsurin vaatteet päällä sahaamassa puita ja saunomassa jätkien kanssa, olenkin yhtäkkiä nyt pitsipöksyissä, rintaliiveissä ja kirkkaan punaisessa mekossa. Päässäni alkaa pyöriä ajatus, että mitähän jätkätkin sanoisivat jos näkisivät. Lähden äkkiä peilin edestä pois etten enää näkisi itseäni. Yritän jatkaa talossa kävelemistä ja pyörähtelyä jotta saisin saman fiiliksen vielä takaisin. Se ei kuitenkaan enää onnistu kokonaisvaltaisesti, vaan takaraivoon jää kokoajan jyskyttämään ajatus siitä mitähän muut ajattelisivat jos tietäisivät. Pitäisivätköhän jotenkin friikkinä tai outona, ehkä jopa sairaana. Eivät kai sentään, mutta jos kuitenkin vähän.

Ajaudun tilanteeseen, jossa en enää pysty päättämään mitä haluaisin tehdä tai mikä olotila olisi paras. Menen nopeasti riisumaan vaatteet ja sullon ne lipaston pohjalle piiloon. Pukeudun niihin iänikuisiin kotiverkkareihin ja hihattomaan paitaan. Alan nopeasti keksiä itselleni jotakin tekemistä. Pitäisihän sitä tuossa pihallakin vähän vielä siivoilla ja järjestellä. Toisaalta sahan ketjun voisi myös teroittaa. Huomaan palanneeni siihen pisteeseen mistä aloitinkin ja huomaan ympyrän sulkeutuneen taas kerran. Miksi pitää ajatella, että mitähän muut ajattelevat? En tiedä. Ei minun tarvitse välittää muiden mielipiteistä, saan olla sellainen kuin haluan ja pidän hyvänä. Ei kukaan kuitenkaan saa tietää. Miksi on niin vaikeaa vain osata olla sellainen kuin haluaa? Minulle ei olisi mikään ongelma, vaikka joku kaverini kertoisi toimivansa vastaavasti kuin minä. Minun on helppoa hyväksyä muiden "erikoisuudet" mutta omiani en pysty hyväksymään. Koen häpeää ja hämmennystä. Pääni menee jumiin eikä pysty kertomaan mikä loppujenlopuksi tuntuukaan hyvältä. En yllättäen enää saakaan nautintoa ja iloa asioista, jotka kuitenkin tuovat minulle iloa elämään.

Syy vaihtelee kovasti, mikä milloinkin vaikuttaa omaan olotilaan. Joskus siihen ei tarvita muuta kuin se, että näen itseni peilistä. En koe peilikuvaani omakseni ja tuntuu kuin peilistä katsova kuva syyttäisi minua feikiksi ja vääränlaiseksi. Se tunne on outo enkä osaa selittää sitä mitenkään. Olen jo monesti nuorempanakin huomannut se, että oma peilikuvani on aina hämmentänyt minua. En ole ikinä tykännyt katsoa peilistä itseäni. Sen pakollisen hetken katson, kun parta pitää ajaa. Muutoin en halua peilistä itseäni nähdä. Nautin olostani kun saan olla naisten vaatteissa mutta en halua nähdä itseäni pukeutuneena. Tälläkin hetkellä fiilis on erikoinen. Pääni ei osaa kertoa mitä pitäisi tehdä. Haluaisin pukeutua mutta en tunne että saisin siitä iloa tällä hetkellä. Pakottavasti pää kertoo kokoajan, että pitäisi ruveta tekemään jotain ettei tarvitse miettiä näitä asioita. Katsotaan, mikä olotila huomenna on. Vielä en tiedä löydänkö itseni sahaamassa puita moottorisahalla vai huomaanko yllättäen sovittavani uudelleen mekkoa päälleni.

Kommentit