Siirry pääsisältöön

Yksin itseni kanssa, itseni kanssa yksin

Olen muutamina viime viikkoina miettinyt itseäni, omaa elämääni ja elämää ylipäätänsä. Minulla on kaikilla mittapuilla asiat hyvin. Vakituinen työ, omistusasunto, auto, rahaa tilillä, ruokaa kaapissa ja niin pois päin. Elämässäni ei ole mitään vikaa enkä yritäkään väittää että olisi. Olen silti huomannut, että minulla on yksi ongelma joka minua vaivaa ja harmittaa. Ystävien puute. Olen joutunut elämässäni muuttamaan muutamankin kerran, pääasiassa työn vuoksi. Tämä on aiheuttanut sen, että tietyllä alueella muodostuneet ystävä- ja kaverisuhteet ovat hiljalleen hävinneet. Uusien muodostaminen ei suinkaan ole niin helppoa, kuin voisi kuvitella. Aikuisiällä on ymmärrettävää ettei päivittäin soitella ja vaihdeta kuulumisia tuon tuosta, mutta olisi silti mukavaa välillä keskustella ihmisten kanssa syvällisemmin ja enemmän. Luonteeltani olen sellainen, että tykkään useinkin kysellä kavereiltani kuulumisia ja mitenkä heillä menee. Rupattelun ei tarvitse jatkua pitkään mutta tykkään pitää itseni tietoisena kuinka heillä menee. Keskusteluun toki tarvitaan kaksi osapuolta ja monesti törmään tilanteeseen, jossa keskustelun toinen osapuoli vastaa kysymykseen: "mitä sinulle kuuluu ja kuinka sinulla menee" lyhyen ytimekkäästi "eipä tässä mitään mitäs sinne?". Niin. Tällaista keskustelua on kovin vaikea jatkaa, kun toinen osapuoli ei anna keskustelun aihetta.

Havahduin muutama viikko sitten erääseen asiaan. En muista, koska minulta olisi joku viimeksi kysynyt, että kuinka minulla menee. Aloin oikein pohtimaan asiaa tosissani, enkä saanut kaivettua muistikuvaa tällaisesta kysymyksestä. Huomasin keskusteluja selatessani, että yllättävän monissa tilanteissa minä olen se taho joka aloittaa keskustelun. Eihän tässä sinänsä ole mitään vikaa, tärkeintä on että joku pitää keskustelua yllä. Tämä on silti alkanut häiritä ja jopa harmittaa minua. Eivätkö minun asiani kiinnosta enää ketään vai onko nyky-yhteiskunta niin sosiaalisen median pauloissa, että jos en kirjoita jotakin niin minulla on silloin asiat hyvin? Ilmeisesti.

Tämän aiheen piirissä tekemäni pohdinta aiheutti minulle toisen kysymyksen. Korvaanko kaveri- ja ystävyyssuhteideni vähäistä määrää omilla fantasioillani? Täytänkö jonkinlaista sosiaalisen kanssakäymisen tarvetta kaikilla fantasioillani ja haluillani? Naisten vaatteiden viehätys on minulla siinä, että saan sen hetken elää ja olla jotain muuta kuin oikeasti olen. Hetken voin elää fantasiamaailmassa, jossa minun ei tarvitse välittää oikeasta elämästäni. Onko kaikki tuo kuitenkin pohjimmiltaan korviketta sille, että olen oikeastaan aika yksin?

Sosiaaliset kontaktini rajoittuvat tällä hetkellä pääasiassa työkavereihini. Eikä siinäkään sinänsä ole mitään vikaa mutta kaikki meistä tietävät, että yleensä se menee kuitenkin työasioista jauhamiseen ja paasaamiseen. Sitäkään ei viitsisi ihan kokoajan tehdä. Tuoreet ja erilaiset näkemykset elämästä piristäisivät välillä. Nautin siitä, kun saan heittäytyä keskusteluun erilaisten ihmisten kanssa ja kuunnella heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan elämästä. Tällaiset tilanteet ovat jääneet valitettavan vähälle nykyisin.......

Kommentit