Hän? Kuka on hän? Hän olen minä. Miksi puhuin hänestä? Koska en oikein itsekään tiedä, kuka minä olen. En halunnut käyttää itsestäni maskuliinista tai feminiinistä ilmaisua, koska kumpikaan ei kuvasta minua täysimääräisesti. No, fyysisesti maskuliininen ilmaisu kuvaa kyllä mutta haluan puhua persoonastani ja mielikuvasta koskien itseäni mieluummin neutraalisti. Syy tähän on se, että henkisellä tasolla tai mielikuvatasolla en oikein vieläkään tiedä, millainen olen pohjimmiltani. Vaikka olenkin mies ja miellän itseni varsin miehiseksi, se jokin outo asia kuiskailee korvaani ja kertoo, että asia ei ole aivan näin.
Pidän miehisistä asioista. Tykkään jutella autoista ja moottoreista. Tykkään vertailla erilaisia moottorisahoja. Tykkään tehdä käsin asioita kuten rakentaa, korjata ja fiksata. Tykkäisin silti myös erilaisista asioista. Elämästäni puuttuu tietty feminiininen näkökulma ja puoli. Tokihan saan sitä täytettyä hankkimalla kauniita pitsivaatteita ja pukemalla niitä. Silti se jättää minut jotenkin... tyhjäksi ja vaillinaiseksi. Elämässäni on riittävässä määrin miehisiä miehiä, joiden kanssa keskustella "perseistä ja perämoottoreista". Se mitä elämästäni uupuu, on naisellisuutta ja feminiinisyyttä arvostava ihminen. Se henkilö, jonka kanssa keskustella niistä pitsivaatteista. Se henkilö, kenen kanssa keskustella eri meikkien eroista. Se henkilö, jolta voisi kysyä, näytänkö hyvältä tässä vai tuossa mekossa. Rakastan ajatusta siitä, että voisin sen yhden henkilön kanssa lähteä ostoksille katselemaan vaatteita.
Vaikka tulenkin toimeen oikeastaan kaikenlaisten ihmisten kanssa huomaan silti, että elämästäni puuttuu se ihminen, jonka kanssa voisin käydä syvällisiä keskusteluja takkatulen ääressä, nautiskellen punaviiniä. Toki huomionarvoinen asia on se, että olen onnekkaasti löytänyt elämääni ihmisen, jonka kanssa voin keskustella mistä tahansa. Sähköisesti toki "vain", mutta kuitenkin. Olen onnellinen siitä, että elämässäni on edes yksi ihminen jolle voin purkaa huoliani ja murheitani. Toivoisinkin kovasti, että voisin tätä ihmistä nähdä oikeastikin sen takkatulen ja punaviinin ääressä.
Tarpeeni ja mielenkiintoni vaihtelevat kovin valitettavan paljon. Yhtenä päivänä olen niin mies ettei kaikki testosteroni edes mahdu kroppaani. Toisena päivänä tuntuu, että testosteronia joutuisi syömään jotta tuntuisi edes vähän miehekkäältä. Sinänsähän tämä ei ole huono asia. Niinkuin aikaisemminkin olen maininnut niin hankalaa ja huonoa tästä tekee se, että on todella hankalaa suhteuttaa itseään ja omaa arkielämäänsä jatkuviin tunnetilojen heilahteluihin. Yhtenä hetkenä olen kuin kukko tunkiolla, moottorisaha käsissä ja toisena hetkenä haluaisin vain käydä ihastelemassa kauniita vaatteita ja sisustustuotteita, laittautuneena nätiksi.
Ehkä vielä joskus saan elämääni sen ihmisen, jonka kanssa voisin käydä kahvittelemassa pukeutuneena kauniiksi. Ehkä vielä joskus löydän sen ihmisen, jolle voin kertoa mekkokriisistä ja käydä sen jälkeen shoppailemassa yhdessä miettien, mikä näyttäisi hyvältä päällä. Ehkä vielä voin kokea sen miltä tuntuisi meikata yhdessä jonkun kanssa.
Pidän miehisistä asioista. Tykkään jutella autoista ja moottoreista. Tykkään vertailla erilaisia moottorisahoja. Tykkään tehdä käsin asioita kuten rakentaa, korjata ja fiksata. Tykkäisin silti myös erilaisista asioista. Elämästäni puuttuu tietty feminiininen näkökulma ja puoli. Tokihan saan sitä täytettyä hankkimalla kauniita pitsivaatteita ja pukemalla niitä. Silti se jättää minut jotenkin... tyhjäksi ja vaillinaiseksi. Elämässäni on riittävässä määrin miehisiä miehiä, joiden kanssa keskustella "perseistä ja perämoottoreista". Se mitä elämästäni uupuu, on naisellisuutta ja feminiinisyyttä arvostava ihminen. Se henkilö, jonka kanssa keskustella niistä pitsivaatteista. Se henkilö, kenen kanssa keskustella eri meikkien eroista. Se henkilö, jolta voisi kysyä, näytänkö hyvältä tässä vai tuossa mekossa. Rakastan ajatusta siitä, että voisin sen yhden henkilön kanssa lähteä ostoksille katselemaan vaatteita.
Vaikka tulenkin toimeen oikeastaan kaikenlaisten ihmisten kanssa huomaan silti, että elämästäni puuttuu se ihminen, jonka kanssa voisin käydä syvällisiä keskusteluja takkatulen ääressä, nautiskellen punaviiniä. Toki huomionarvoinen asia on se, että olen onnekkaasti löytänyt elämääni ihmisen, jonka kanssa voin keskustella mistä tahansa. Sähköisesti toki "vain", mutta kuitenkin. Olen onnellinen siitä, että elämässäni on edes yksi ihminen jolle voin purkaa huoliani ja murheitani. Toivoisinkin kovasti, että voisin tätä ihmistä nähdä oikeastikin sen takkatulen ja punaviinin ääressä.
Tarpeeni ja mielenkiintoni vaihtelevat kovin valitettavan paljon. Yhtenä päivänä olen niin mies ettei kaikki testosteroni edes mahdu kroppaani. Toisena päivänä tuntuu, että testosteronia joutuisi syömään jotta tuntuisi edes vähän miehekkäältä. Sinänsähän tämä ei ole huono asia. Niinkuin aikaisemminkin olen maininnut niin hankalaa ja huonoa tästä tekee se, että on todella hankalaa suhteuttaa itseään ja omaa arkielämäänsä jatkuviin tunnetilojen heilahteluihin. Yhtenä hetkenä olen kuin kukko tunkiolla, moottorisaha käsissä ja toisena hetkenä haluaisin vain käydä ihastelemassa kauniita vaatteita ja sisustustuotteita, laittautuneena nätiksi.
Ehkä vielä joskus saan elämääni sen ihmisen, jonka kanssa voisin käydä kahvittelemassa pukeutuneena kauniiksi. Ehkä vielä joskus löydän sen ihmisen, jolle voin kertoa mekkokriisistä ja käydä sen jälkeen shoppailemassa yhdessä miettien, mikä näyttäisi hyvältä päällä. Ehkä vielä voin kokea sen miltä tuntuisi meikata yhdessä jonkun kanssa.
Kommentit
Lähetä kommentti